Raitaa kesäksi

Pahoittelen blogini jäämistä kaukaisen pikkuserkun asemaan, mutta kevät on ollut puutarhatöiden ynnä muiden juttujen vuoksi melkoisen kiireinen. Päätimme rakentaa korotetun "pedin" kasvipuutarhalle, ja koska omista puurakentamisajoistani on kulunut jo vuosi jos toinenkin eikä autotallimme ole aivan yhtä hyvin varusteltu kuin vanhan alma materini puupaja, niin rakentamiseen meni melkoisesti aikaa - suurin osa tosin perusteelliseen suunnitteluun ja työkalujen ynnä muiden materiaalien ostoon. Mieheni oli innoissaan päästessään sahailemaan kakkosnelosia ja kaivamaan nurmikkoa ylös, mutta se into laantui noin kolmen tunnin jälkeen. En ole eläessäni nähnyt niin pitkiä juuria missään nurmikossa! Istutimme samalla parisenkymmentä perennaa ja muutaman mustikkapensaan. Ikävä kyllä seudulla asustelee aivan j u m a l a t t o m a n monta peuraa, joten kaikki vihanneksiin viittaavatkaan istutukset pitää ympäröidä kanaverkolla ja vielä peittää verkkokatolla. Muuten niistä ei olisi jäljellä kuin tyngät. Laitan kuvia tulemaan kunhan kasvipuutarhassa vihertää, en ole vielä ehtinyt/ voinut jatkuvan sateen vuoksi kylvää edes kaikkia siemeniä.

Puutarhakuvia odotellessa voin kuitenkin esitellä muita tuotoksia. Olen kevään aikana ommellut itselleni kolme kevät/kesälaukkua, jotka ovat kaikki raidallisia. Ikean-reissulta mukaan tarttui ensin keltaraitainen puuvillakangas, ja myöhemmin vielä mustaraidallinen sen kaveriksi. Jostain syystä kesä ja raidat kuuluvat yhteen, vaikka mielestäni niissä ei sinänsä ole mitään erityisesti vain yhteen vuodenaikaan viittaavaa. 

Ylempi laukku on crossbody ja alempi ihan normaalia, hartialla kannettavaa mallia. Crossbodyn vetoketjun saa halutessaan piiloon taittamalla yläosa kahtia.

Tämä musta laukku on ehdottomasti oma suosikkini. Se sopii omien vaatteideni värimaailmaan mainiosti, sillä koskaan ei voi olla tarpeeksi mustia vaatteita (itse lisäisin tähän vanhaan hyvään sanontaan myös harmaan)! Laukussa on paksu vuori, joka tekee siitä jämäkämmän, ja isoin sisätasku sulkeutuu magneettinapilla.

Koruja en juuri ole ehtinyt tekemään, ainakaan mitään erityisen maininnan ansaitsevaa. Tai no, nämä helmityöt sen ehkä ansaitsevat ainakin niihin menneen ajan vuoksi, jos ei mistään muusta syystä.

Etnisyys on taas in (niin kuin aina kesäisin), joten ajattelin tehdä rannekorun täyspitkän mekkoni kaveriksi, ja vihreän pyörylän taas voi ripustaa ketjusta kaulaan tai kiinniittää vaikka pinnillä hiuksiin.

Pahoittelen kuvien tasoa, mutta täällä on ollut niin sateista koko tämä viikon, että valon vuoksi kuvat oli otettava märällä patiolla. Sää vaihtelee täällä todella nopeasti, sillä viime viikon torstaina ja perjantaina lämpötila huiteli kolmenkymmenen molemmin puolin, ja ilmankosteuden vuoksi esimerkiksi puutarhatöistä ei tullut mitään - ulkona ollessa tuntui kuin olisi istunut turkkilaisessa saunassa vaatteet päällä. Kesäkuun puolesta välistä lähtien aina syyskuun loppuun asti se on normaalia, mutta kevätkuukaudet ovat yleensä olleet mukavan lämpimiä ja ilmankosteus ns. normaali.

Työhevonen

Blogi on jäänyt viime aikoina vähän syrjään, mutta lupaan korjata asian tällä ja tulevalla viikolla ainakin jossain määrin. 

Olen aiemmin maininnut ostavani paljon materiaaleja koruihin ja laukkuihin kirpputoreilta, ja pari viikkoa sitten teimme koko päivän kestäneen reissun Ann Arborin kirpputoreille (joita siellä on ihan uskomaton määrä!). Lempikirpparini siellä on jättimäinen Pelastusarmeijan kirppis, jossa saisi helposti kulumaan monen monta tuntia. Ikävä kyllä myös kaikki muut seudun kirpparihullut tietävät paikan, ja kassoilla on aina noin 20 minuutin jonot. Myös ihan tässä kotimme lähellä on iso Pelastusarmeijan kirpputori, ja sieltä kannan yleensä ison kassillisen vaatteita (alue on suhteellisen varakas, joten sieltä löytää myös sellaisia merkkejä kuin Vera Wang, Ralph Lauren, Prada ja Michael Kors).

Uusin tuttavuutemme on Scrap Box, jonne seudun yritykset tuovat ylijääneitä materiaalejaan jotka muuten joutuisivat kaatopaikalle, siis esimerkiksi nahan leikkaamisesta ylijääneitä tilkkuja, puuta, pakkausmateriaaleja ja kehystyspahveja. Kyseisellä kirppisreissulla löysin kaksi vaatekappaletta, mutta ennen kaikkea paljon materiaaleja uusia projekteja varten. Ostamani isot paspikset eivät mahtuneet kuvaan, mutta niitä mukaan tarttui melkoinen kasa (maksoivat kokonaista taalan kappale).

Ompelukoneellani voi valmistajan mukaan ommella nahkaa, mutta en ole vielä uskaltanut kokeilla vaikka ostinkin sitä muutaman melko suuren palan. En halua että melkein upouusi kone joutuu korjattavaksi, sillä ompelen todella paljon ja parikin päivää elämää ilman ompelukonetta olisi aika kamalaa.

Olen taas väkertänyt jos jonkimoista, mutta kuvaaminen on juuri nyt melko haastavaa luonnollisen valon puuttuessa lähes täysin (täällä on satanut ja satanut ja satanut ja satanut) eikä minulla ole studiovaloja. Postailen siis kuvia kunhan valon määrä vähän lisääntyy.

Mistä näitä koruja oikein tulee?

Remontoidessamme taloa jouduimme heittämään paljon käyttökelvotonta tavaraa kaatopaikalle, ja se harmittaa vieläkin. Ikävä kyllä 80-luvulla asennettuja, rasvan kuorruttamia (keskellä keittiötä, saarekkeeseen istutettuna nökötti grilli, jonka päällä EI ollut liesituuletinta. Rasva sai siis leijailla minne halusi, ja voitte kuvitella minkälaista jälkeä se jättää kirjaimellisesti joka ikiselle pinnalle samassa huoneessa) laminoituja keittiönkaappeja ei oikein voi käyttää uudelleen, ja järjettömällä määrällä melko miehekkään kokoisia ruuveja/nauloja seinään kiinni rakennettuja kirjahyllyjä ei saanut purettua ilman apinan raivoa, joten kaatopaikka jäi oikeastaan ainoaksi vaihtoehdoksi, sillä laminoidun lastulevyn kierrätys on suhteellisen vaikeaa. Joitakin ehjinä säästyneitä hyllynosia säilytimme, jos niille vaikka löytyisi käyttöä (epäilen sitä suuresti, ne kun oli päällystetty sähkönsinisellä laminaatilla, joka yhdessä marjapuuronpunaisen kokolattiamaton kanssa muodosti varsin mieleenpainuvan yhdistelmän). Joku trendikäs 80-lukulainen sisustaja oli myös päättänyt, että koristellaanpa sähkönsinisen kirjahyllyn reunat alumiinilistalla, ja tehdään siitä vielä tarpeeksi leveä, toisin sanoen noin kymmenen senttiä. Revin listan irti, sillä tiesin että alumiinia on suhteellisen helppo työstää, joten siitä voisi jotakin saada aikaankin. Lista odotti kärsivällisesti vuoden ennen kuin pääsin siihen käsiksi, ja se muuttui nopeasti rannekoruksi.

Alumiinin päällä on kirpparilta ostamaani pitsiä. Olen tyytyväinen, että osa "vanhaa taloa" jäi henkiin edes jossakin muodossa. 

Tein rannekorun kanssa samassa luomisen vimmassa myös muita koruja.

Punainen sydän oli kaulassani, kun avioliittomme siunattiin Suomessa kesällä 2008. Korun tein tämän vuoden ystävänpäiväksi, joka sattui todella lähelle toista hääpäiväämme (6.2.).

Punaiset helmet ovat mieheni veljen tuotosta.

Ai niin, tässä vielä muutama kuva siitä ihanaisesta värimaailmasta joka talossamme hallitsi ennen remonttia.

Se pahamaineinen grilli on saarekkeessa baaritason toisella puolella.

Huomatkaa kultainen lista mustan hyllykön reunassa. Sitä en säästänyt.

Tuo sama kokolattimatto peitti koko yläkerran lattiaa, kylpyhuonetta lukuun ottamatta.

Luova kausi

Ilmeisesti pidentyvien päivien ja lisääntyvän valon vuoksi minulla on lähes pakonomainen tarve "luoda" jotakin. Ystävänpäivän jälkeen olen tehnyt jälleen kasan koruja ja muutaman laukun, enkä tiedä mitä niillä kaikilla tekisin. Koruja minulla on jo enemmän kuin tarpeeksi ja laukuistani käytän oikeastaan vain muutamaa erikoistilanteita lukuunottamatta. Se huono puoli täällä asumisessa nimittäin on, että myös asusteet ovat halpoja ja niiden valikoima on huomattavasti parempi kuin Suomessa (aivan hirvittävä ongelma, apua!).

Tämä oranssi laukku tosin tulee varmasti käyttöön kesällä.

 

Ja tästä se kaikki sitten lähti...

 

Tein tuosta kankaasta alunperin isomman kassin vaikkapa rantakäyttöön, tosin nyt siinä kannetaan kirjaston kirjoja. Kirjekuorilaukku onnistui sen verran hyvin, että luulenpa siitä tulevan yksi suosikeistani, vaikken yleensä värikkäistä laukuista pidäkään.

Tämä musta olkalaukku taas saattaa jäädä käyttämättä, halusin vain palavasti ommella jotakin ja tämä on tulos.

Olen tyytyväinen tämän laukun yksityiskohtiin, mutta kokonaisuus ei täysi  miellytä. Ehkä laukku on hitusen liian suuri ollakseen minun makuuni. Noh, seuraavalla kerralla parempi design.

Herkkuja

Meidän talossamme on viikossa yksi herkuttelupäivä - yleensä lauantaina tai sunnuntaina suunnitelmista riippuen. Viikonloput kun ovat yleensä sitä aikaa kun käymme ulkona syömässä tai vietämme aikaa kavereiden kanssa. Silloin on mukavaa olla välittämättä niin kovasti siitä, mitä suuhunsa laittaa. Loppuviikko eletään sitten terveellisesti, pitkälti kasvispohjalta. Viime sunnuntaina herkuttelupäivä sattui samaan aikaan hirvittävän leipomisvimman kanssa, joten väkästin karjalanpiirakoita ja piimäkakun. Myös mieheni pitää ruuanlaitosta, joten sain häneltä apua piirakoiden näpertämiseen. Niistä ei tullut kovin kauniita, mutta ne maistuivat sitäkin paremmalle!

Tässä vielä resepti, jos joku haluaa kokeilla niiden tekemistä itse: 

Kuori:

4 dl ruisjauhoja

1-2 tl suolaa (maun mukaan, itse laitan n. 1½ tl)

n. 1 dl vettä

n. ½ dl öljyä

Sekoita aineet keskenään tasaiseksi massaksi. Järjestyksellä ei ole niin väliä, mutta itse saan aikaan parhaan taikinan kun lisäilen öljyä ja vettä vuorotellen kunnes taikina on kiinteää ja siitä saa tehtyä pallon. Avaa öljypullon korkki ENNEN kuin laitat kätesi taikinaan - yksikätinen korkinavaus ON vaikeaa ja ennen kaikkea sotkuista. Nestemäärät ovat suuntaa-antavia, koska niiden imeytyminen jauhoihin riippuu siitä, kuinka tuoreita jauhoja käytät.

Täyte:

2 dl maitoa

2 dl puuroriisiä

+ n. 8 dl maitoa

n. 1 tl suolaa

1 muna

Keitä 2 dl maitoa ja riisit kattilassa niin kauan, että maito on imeytynyt riisiin. Lisää loput maidosta ja keitä matalalla lämmöllä kunnes kaikki neste on imeytynyt (aikaa tähän menee n. 45-50 min). Sekoita puuroa usein, se palaa pohjaan todella nopeasti! Jäähdytä puuro vaikka ulkona (kannen alla, ainakin meillä on todella uteliaita oravia joita esim. alumiinifolio tai kelmu ei pysäytä) ja lisää sitten muna hyvin sekoittaen.

Leivo taikinasta halkaisijaltaan noin 5 cm paksu pötkylä ja leikkaa siitä parin sentin paloja. Kauli palat soikeiksi pohjiksi, laita päälle noin 1½ ruokalusikallista täytettä ja rypytä reunat parhaasi mukaan johonkin karjalanpiirakkaa muistuttavaan muotoon. Paista piirakoita n. 8 min. 250 asteessa, tai kunnes piirakat ovat kauniin värisiä. Voitele valmiit piirakat heti uunista ottamisen jälkeen voisulalla. Syö muutama, anna jäähtyä lisää ja syö vielä pari. Kärsi vatsakivuista. 

Tein sunnuntaina myös piimäkakun, lähinnä siksi että taikina on niin pirskatin hyvää. Sekin onnistui yllättävän hyvin, vaikkei minulla kaikkia aineita ollutkaan. Reseptin sain tästä kirjasta (jonka sain lahjaksi pari vuotta sitten, kiitokset siis lahjan antajille, ihana kirja!), mutta koska muokkasin reseptiä vähän niin laitan nyt senkin tähän piirakkaohjeen perään.

4 dl vehnäjauhoja

2 dl sokeria

1 tl ruokasoodaa

1 tl kanelia

1 tl neilikkaa

100 g sulatettua voita tai 1 dl öljyä (käytin voita, se maistuu paremmalle)

1 rkl siirappia (kiitos Ikean, täältäkin saa sitä tuttua suomalaista ruskeaa siirappia!)

3 dl piimää

Sekoita kuivat aineet keskenään. Sulata voi, lisää joukkoon piimä ja siirappi. Sekoita seokset keskenään vatkaimella (tai yleiskoneella) kunnes se on tasaista. Kaada voideltuun vuokaan (jos käytät teflonpintaista vuokaa, suosittelen voitelemaan myös sen, krhm.) Paista 175 asteessa noin 50-60 min. Tämä riippuu kovasti uunista, mutta omassa kaasu-uunissani aikaa meni tasan 55 min. Keitä kahvit, nauti kätesi tuotoksista.


Vaikka blogini on vielä kovin nuori, niin Bambulan ihana Naku antoi minulle tunnustuksen, kiitos hirveästi! Tarkoituksena on tunnustaa seitsemän asiaa itsestä, joten senpä teen!

1. Olen alkanut lukea maailmankirjallisuuden klassikoita ihan vain siksi, että ne muka pitäisi lukea elämänsä aikana. Toistaiseksi olen ollut pettynyt. 

2. Pidän fantasiakirjallisuudesta, koska kuka haluaa lukea todellisuudesta? Sitähän tässä koko ajan eletään!

3. Olin nuorempana melkoinen haaveilija, ja olen sitä vieläkin. Mielestäni liian moni antaa arjen viedä elämästä pois sen taikuuden. 

4. Kaikki kiiltävä kiehtoo minua, suorastaan vetää puoleensa - aivan kuin olisin harakka.

5. En silti pidä liiasta materiasta. Pidän kirpputoreista, sillä en halua lisätä maailman tavaramäärää yhtään enempää kuin on pakko.

6. En oikein tiedä mihin uskon. Välillä olen animisti, välillä agnostikko ja välillä taas olen aivan varma että taloamme hallitsee Suomesta mukanani tuoma kotitonttu, joka ei voi sietää epäjärjestystä. 

7. Olin nuorena uskomattoman antiamerikkalainen, ja sanoin (todistettavasti) etten koskaan koskisi amerikkalaiseen mieheen edes pitkällä tikulla. Toisin kävi. 

Tämä tunnustus lähtee eteenpäin Kikille ja Bisquitsille.

Vieraan maan vieraat tavat?

Minulta on muutamaan kertaan kysytty amerikkalaiseen arkielämään liittyviä juttuja, ja kun Kiki kysyi edellisen postauksen kohdalla kenkien käytöstä sisätiloissa, ajattelin vastata siihen ja muutamaan muuhun kysymykseen näin pidemmän kaavan kautta. 

Arki on täällä Michiganissa pitkälti samanlaista kuin Suomessakin, erot ovat melko pieniä ja niihinkin olen tottunut parin vuoden aikana. Yksi iso ero on se, että näin suuren kaupungin ulkopuolella ilman omaa autoa ei pääse mihinkään. Julkinen liikenne on täällä lähes tuntematon käsite, ja tiet ainakin näin talvisin niin huonossa kunnossa ettei pyörälläkään pääse pitkälle. Kaiken lisäksi teiden pientareet ovat niin kapeita, että ainakaan minä en mielelläni lähde kamppailemaan elintilasta täällä todella suosittujen jättiläismäisten pickuppien kanssa. Kauppareissut, kahviloissa käynti ja muu vapaa-ajan toiminta vaativat siis meidän tapauksessamme 10-50 minuutin ajon suuntaan tai toiseen. 

Ruokakaupoissa käynti sitten onkin iloinen yllätys Suomen hintatasoon tottuneelle. Tuoreita vihanneksia ja hedelmiä saa läpi vuoden, tosin tässä osavaltiossa vuodenajat määräävät niiden laadun. Esimerkiksi juuri nyt mansikoita ei kannata ostaa, vaikka niitä myydäänkin melko alhaisella hinnalla. Ne eivät nimittäin maistu juuri millekään ja ovat sen lisäksi kovia. Mustikat taas jostain syystä ovat tähänkin vuodenaikaan oikein makoisia ja maistuvia. Omenakilo tähän vuodenaikaan maksaa noin 1.30 €, appelsiinit suurinpiirtein saman verran ja vihannekset ovat vielä halvempia. Jostain kumman syystä täällä lisätään lähes kaikkeen joko soijaa tai maissisiirappia/sokeria jossain muodossa, joten kaikkien pakattujen ruokien tuoteselosteet on luettava tarkkaan, jollei halua sokerin yliannostusta. Esimerkiksi sokeroimattoman leikkelekinkun löytäminen on uskomattoman vaikeaa, ja myös tölkitetyissä tomaateissa on yleensä maissisokeria. Virvoitusjuomat ovat joissakin tapauksissa pullotettua vettä halvempia ja makeisia saisi kympillä melkoisen säkin. Epäterveelliset ruoat ovat siis vielä vihanneksia ja hedelmiä halvempia, ja niitä on kaupoissa tarjolla paljon. Vastausta amerikkalaisten alatikasvavaan ylipaino-ongelmaan ei tarvitse kaukaa hakea (täällä "oikeasti" lihavat, helposti yli 150 kiloa painavat ihmiset liikkuvat ruokakaupoissa moottoroiduilla ja koreilla varustetuilla pyörätuolia muistuttavilla vempeleillä, koska eivät jaksa kävellä kaupan käytävillä. Ongelma on siis hyvin todellinen, ja huomattavasti pientä keskivartalopyöreyttä pahempi). Onneksi viime aikoina esimerkiksi Wal-Mart on siirtynyt myymään terveellisempiä elintarvikkeita, ja monet kauppaketjut seuraavat varmasti perässä. 

Myös vaatteet, kengät ja muut kulutustavarat ovat täällä halvempia kuin Suomessa, mutta niissä vaihtelu on kauppojen välillä suurempaa kuin elintarvikkeiden kohdalla. Merkkituotteet ovat tietysti kalliimpia kuin ns. halpistuotteet, mutta keskimäärin esimerkiksi parin kenkiä saa Suomea huokeammalla. Ja tämän aasinsillan kautta pääsen vastaamaan kenkäkysymyksen!

Useimmissa niistä perheissä joiden luona olen vieraillut kengät otetaan pois sisälle mentäessä, osittain sään vuoksi, osittain mukavuuden vuoksi tai siksi, että "niin on ollut tapana". Joissakin perheissä kengät otetaan pois talvella, mutta kesällä sisällä käppäillään kengät jalassa. Loskaiseen aikaan kengät otetaan ilman muuta pois, muuten sisätilat alkaisivat nopeasti muistuttaa rugby-kenttää. Toisin kuin televisiosarjojen perusteella voisi kuvitella, useimmissa taloissa on myös eteistila, johon kengät jätetään mattojen päälle. Luulen kuitenkin, että tämäkin vaihtelee osavaltiosta toiseen. Kaliforniassa on harvoin huono sää, joten siellä tavat ovat luultavasti erilaiset kuin täällä pohjoisemmassa, missä vuodenaikojen vaihtelu on melkoista ja ulkona voi saman päivän sisällä olla 6 astetta lämmintä, pakkasta, aurinkoista ja sateista, lumisadetta ja ukkosta. Lämpimissä osavaltioissa myöskään eteiset eivät ole niin tärkeitä, koska erot ulko- ja sisälämpötilojen välillä eivät ole suuren suuria ja sää on muutenkin tasaisempaa. 

Vastailen mielelläni kysymyksiin, ja koska en päässyt tässä postauksessa pintää syvemälle kirjoittelen arkisista jutuista lisääkin, jos vain haluatte. 

Niittejä

Minä haluan nämä kengät!

Vogue Tammikuu 2011, kuva: Raymond Meier

Harmi vaan että niiden hintalapussa seisoo $1 275.

No, onneksi sentään lehdet mistä voin näitä kuvia ihailla ovat täällä "suhteellisen" halpoja. Vogue kahdeksi vuodeksi kustansi kokonaista 26 taalaa ja Elle saman verran. National Geographicin puolestaan saa kotiinsa kahdeksi vuodeksi noin kolmellakympillä. Viva la isot painokset ja törkeät mainostulot!