19. toukokuuta 2011

Raitaa kesäksi

Pahoittelen blogini jäämistä kaukaisen pikkuserkun asemaan, mutta kevät on ollut puutarhatöiden ynnä muiden juttujen vuoksi melkoisen kiireinen. Päätimme rakentaa korotetun "pedin" kasvipuutarhalle, ja koska omista puurakentamisajoistani on kulunut jo vuosi jos toinenkin eikä autotallimme ole aivan yhtä hyvin varusteltu kuin vanhan alma materini puupaja, niin rakentamiseen meni melkoisesti aikaa - suurin osa tosin perusteelliseen suunnitteluun ja työkalujen ynnä muiden materiaalien ostoon. Mieheni oli innoissaan päästessään sahailemaan kakkosnelosia ja kaivamaan nurmikkoa ylös, mutta se into laantui noin kolmen tunnin jälkeen. En ole eläessäni nähnyt niin pitkiä juuria missään nurmikossa! Istutimme samalla parisenkymmentä perennaa ja muutaman mustikkapensaan. Ikävä kyllä seudulla asustelee aivan j u m a l a t t o m a n monta peuraa, joten kaikki vihanneksiin viittaavatkaan istutukset pitää ympäröidä kanaverkolla ja vielä peittää verkkokatolla. Muuten niistä ei olisi jäljellä kuin tyngät. Laitan kuvia tulemaan kunhan kasvipuutarhassa vihertää, en ole vielä ehtinyt/ voinut jatkuvan sateen vuoksi kylvää edes kaikkia siemeniä.

Puutarhakuvia odotellessa voin kuitenkin esitellä muita tuotoksia. Olen kevään aikana ommellut itselleni kolme kevät/kesälaukkua, jotka ovat kaikki raidallisia. Ikean-reissulta mukaan tarttui ensin keltaraitainen puuvillakangas, ja myöhemmin vielä mustaraidallinen sen kaveriksi. Jostain syystä kesä ja raidat kuuluvat yhteen, vaikka mielestäni niissä ei sinänsä ole mitään erityisesti vain yhteen vuodenaikaan viittaavaa. 


Ylempi laukku on crossbody ja alempi ihan normaalia, hartialla kannettavaa mallia. Crossbodyn vetoketjun saa halutessaan piiloon taittamalla yläosa kahtia.

Tämä musta laukku on ehdottomasti oma suosikkini. Se sopii omien vaatteideni värimaailmaan mainiosti, sillä koskaan ei voi olla tarpeeksi mustia vaatteita (itse lisäisin tähän vanhaan hyvään sanontaan myös harmaan)! Laukussa on paksu vuori, joka tekee siitä jämäkämmän, ja isoin sisätasku sulkeutuu magneettinapilla.

Koruja en juuri ole ehtinyt tekemään, ainakaan mitään erityisen maininnan ansaitsevaa. Tai no, nämä helmityöt sen ehkä ansaitsevat ainakin niihin menneen ajan vuoksi, jos ei mistään muusta syystä.
Etnisyys on taas in (niin kuin aina kesäisin), joten ajattelin tehdä rannekorun täyspitkän mekkoni kaveriksi, ja vihreän pyörylän taas voi ripustaa ketjusta kaulaan tai kiinniittää vaikka pinnillä hiuksiin.

Pahoittelen kuvien tasoa, mutta täällä on ollut niin sateista koko tämä viikon, että valon vuoksi kuvat oli otettava märällä patiolla. Sää vaihtelee täällä todella nopeasti, sillä viime viikon torstaina ja perjantaina lämpötila huiteli kolmenkymmenen molemmin puolin, ja ilmankosteuden vuoksi esimerkiksi puutarhatöistä ei tullut mitään - ulkona ollessa tuntui kuin olisi istunut turkkilaisessa saunassa vaatteet päällä. Kesäkuun puolesta välistä lähtien aina syyskuun loppuun asti se on normaalia, mutta kevätkuukaudet ovat yleensä olleet mukavan lämpimiä ja ilmankosteus ns. normaali.