9. maaliskuuta 2011

Työhevonen

Blogi on jäänyt viime aikoina vähän syrjään, mutta lupaan korjata asian tällä ja tulevalla viikolla ainakin jossain määrin. 

Olen aiemmin maininnut ostavani paljon materiaaleja koruihin ja laukkuihin kirpputoreilta, ja pari viikkoa sitten teimme koko päivän kestäneen reissun Ann Arborin kirpputoreille (joita siellä on ihan uskomaton määrä!). Lempikirpparini siellä on jättimäinen Pelastusarmeijan kirppis, jossa saisi helposti kulumaan monen monta tuntia. Ikävä kyllä myös kaikki muut seudun kirpparihullut tietävät paikan, ja kassoilla on aina noin 20 minuutin jonot. Myös ihan tässä kotimme lähellä on iso Pelastusarmeijan kirpputori, ja sieltä kannan yleensä ison kassillisen vaatteita (alue on suhteellisen varakas, joten sieltä löytää myös sellaisia merkkejä kuin Vera Wang, Ralph Lauren, Prada ja Michael Kors).

Uusin tuttavuutemme on Scrap Box, jonne seudun yritykset tuovat ylijääneitä materiaalejaan jotka muuten joutuisivat kaatopaikalle, siis esimerkiksi nahan leikkaamisesta ylijääneitä tilkkuja, puuta, pakkausmateriaaleja ja kehystyspahveja. Kyseisellä kirppisreissulla löysin kaksi vaatekappaletta, mutta ennen kaikkea paljon materiaaleja uusia projekteja varten. Ostamani isot paspikset eivät mahtuneet kuvaan, mutta niitä mukaan tarttui melkoinen kasa (maksoivat kokonaista taalan kappale).


Ompelukoneellani voi valmistajan mukaan ommella nahkaa, mutta en ole vielä uskaltanut kokeilla vaikka ostinkin sitä muutaman melko suuren palan. En halua että melkein upouusi kone joutuu korjattavaksi, sillä ompelen todella paljon ja parikin päivää elämää ilman ompelukonetta olisi aika kamalaa.


Olen taas väkertänyt jos jonkimoista, mutta kuvaaminen on juuri nyt melko haastavaa luonnollisen valon puuttuessa lähes täysin (täällä on satanut ja satanut ja satanut ja satanut) eikä minulla ole studiovaloja. Postailen siis kuvia kunhan valon määrä vähän lisääntyy.

2. maaliskuuta 2011

Mistä näitä koruja oikein tulee?

Remontoidessamme taloa jouduimme heittämään paljon käyttökelvotonta tavaraa kaatopaikalle, ja se harmittaa vieläkin. Ikävä kyllä 80-luvulla asennettuja, rasvan kuorruttamia (keskellä keittiötä, saarekkeeseen istutettuna nökötti grilli, jonka päällä EI ollut liesituuletinta. Rasva sai siis leijailla minne halusi, ja voitte kuvitella minkälaista jälkeä se jättää kirjaimellisesti joka ikiselle pinnalle samassa huoneessa) laminoituja keittiönkaappeja ei oikein voi käyttää uudelleen, ja järjettömällä määrällä melko miehekkään kokoisia ruuveja/nauloja seinään kiinni rakennettuja kirjahyllyjä ei saanut purettua ilman apinan raivoa, joten kaatopaikka jäi oikeastaan ainoaksi vaihtoehdoksi, sillä laminoidun lastulevyn kierrätys on suhteellisen vaikeaa. Joitakin ehjinä säästyneitä hyllynosia säilytimme, jos niille vaikka löytyisi käyttöä (epäilen sitä suuresti, ne kun oli päällystetty sähkönsinisellä laminaatilla, joka yhdessä marjapuuronpunaisen kokolattiamaton kanssa muodosti varsin mieleenpainuvan yhdistelmän). Joku trendikäs 80-lukulainen sisustaja oli myös päättänyt, että koristellaanpa sähkönsinisen kirjahyllyn reunat alumiinilistalla, ja tehdään siitä vielä tarpeeksi leveä, toisin sanoen noin kymmenen senttiä. Revin listan irti, sillä tiesin että alumiinia on suhteellisen helppo työstää, joten siitä voisi jotakin saada aikaankin. Lista odotti kärsivällisesti vuoden ennen kuin pääsin siihen käsiksi, ja se muuttui nopeasti rannekoruksi.

Alumiinin päällä on kirpparilta ostamaani pitsiä. Olen tyytyväinen, että osa "vanhaa taloa" jäi henkiin edes jossakin muodossa. 

Tein rannekorun kanssa samassa luomisen vimmassa myös muita koruja.

Punainen sydän oli kaulassani, kun avioliittomme siunattiin Suomessa kesällä 2008. Korun tein tämän vuoden ystävänpäiväksi, joka sattui todella lähelle toista hääpäiväämme (6.2.).

Punaiset helmet ovat mieheni veljen tuotosta.

Ai niin, tässä vielä muutama kuva siitä ihanaisesta värimaailmasta joka talossamme hallitsi ennen remonttia.


Se pahamaineinen grilli on saarekkeessa baaritason toisella puolella.
Huomatkaa kultainen lista mustan hyllykön reunassa. Sitä en säästänyt.
Tuo sama kokolattimatto peitti koko yläkerran lattiaa, kylpyhuonetta lukuun ottamatta.