31. tammikuuta 2011

Koruja kasoittain

Minä olen harakka. Kaikki kiiltävä vetää minua puoleensa ja tavaratalojen koruosastot ovat minulle ansoja, joihin jäisin jumiin tunneiksi jollei aikaa olisi rajallisesti. Harvoin kuitenkaan löydän korun, jonka haluaisin ostaa. Yleensä niissä on aina jokin juttu pielessä: joko materiaali, pituus tai lisätyt härpäkkeet eivät ole juuri sitä mitä haluan, tai sitten hinnoittelu on pahasti pielessä. Parhaat löydöt teen yleensä kirpputoreilla, ja niistä löydän myös paljon materiaaleja omiin koruprojekteihini, jotka ovatkin hyvä aasinsilta tähän postaukseen.

Teen paljon koruja, enkä aina edes ehdi pitää kaikkia tekeleitäni. Monet koruista palautuvat raaka-aineiksi muutaman käytön jälkeen, osasta tulee suosikkejani joita pidän päivä toisensa jälkeen. Joskus taas korut jäävät laatikkoon odottamaan juuri sitä oikeaa asua kaverikseen. 


Tätä korua en ole pitänyt koskaan, mutta luulen että sekin päivä vielä joskus koittaa. Kaverikseen se vaatii yksinkertaisuutta, ei yhtään röyhelöä tai ylimääräistä väriä. 
 

Tämän korun tein pari vuotta sitten ja pidän sitä jatkuvasti. 


Minä todellakin pidän moniketjuisista koruista, varmaan arvasittekin. Tämä tosin taitaa olla ainoa omistamani koru, jossa on meripihkan värisiä helmiä.


Musta Onyx on yksi lempikivistäni, ja tähän koruun olisin laittanut sitä enemmänkin, jollei se painaisi niin paljoa.
Ostin parisen vuotta sitten mustan paitapuseron, joka tarvitsi kaverikseen siron, mutta kuitenkin vähän rokahtavan korun. Tähän koruun sain inspiraation muistaakseni Rodarten muotinäytöksestä ja se sopi kuin nenä päähän uuteen paitaani. 


Joskus teen koruja, joiden idea miellyttää mutta joiden materiaaleihin en kuitenkaan ole tyytyväinen. Nämä mustat renkaat oli ennen yhdistetty ohuella asemetallin värisellä ketjulla, mutta siro ketju ei yksinkertaisesti sopinut mustaan muoviin. Pistin korun palasiksi ja kokosin sen uudelleen tähän muotoonsa. Luulenpa, että nyt tämäkin yksilö pääsee roikkumaan kaulaani. 


Kaulassani oli häissäni kolmisäikeinen helmikoru, jonka tekoprosessista jäi yli parisenkymmentä makean veden helmeä. Päätin tehdä niistä paremmin arkivaatteisiin sopivan korun, ja tähän päädyin. Helmien tummanruskeat kaverit ovat savukvartsia. 


 Sininen on yksi lempiväreistäni ja tämä juuri se oikea sävy. Helmen on tehnyt mieheni veli. 


 Joskus yksinkertainen on kaunista. Tuleva näyttää käytänkö tätä korua vai päätyykö se raaka-ainekasaan työpöydälleni.

28. tammikuuta 2011

Lunta tupaan

Tiedän, että Suomessa lunta on enemmän kuin miesmuistiin enkä siksi saisi valittaa näistä omista suhteellisen pienistä lumikasoistamme, mutta teen sen silti. Lunta on tullut nyt monena päivänä putkeen ja tänäänkin joudun menemään lumitöihin. Lumen lykkimisessä ei sinänsä olisi mitään vikaa, mutta täällä ei ole koskaan kuultu lumikolista, vaan lumi joko heitellään lumilapiolla tien viereen, tai jos oikein laiskottaa niin voi ostaa lumilingon. On todellakin uskomattoman rasittavaa lapioida monen kymmenen metrin ajotie, varsinkin jos lumi on suojalunta, kuten tänään. Melkein tekisi mieleni tuoda Fiskarsin lumikola mukanani kun seuraavan kerran käyn Suomessa. Tosin nykyisten matkatavaramääräysten vuoksi joutuisin jättämään kaiken muun (ruisleivät, Fazerin suklaan, salmiakin, Tiikerin Päiväuni -teen ynnä muut Suomentuliaiset) Atlantin sille puolen.

Lumen määrä taas tuo mieleeni paikallisen ajokulttuurin. Koska autojen nastalliset talvirenkaat ovat kiellettyjä, eikä kitkarenkaiden köyttö ole pakollista teillä ajetaan isojen lumimyräkkien jälkeen omalla vastuulla. Autoja ei muuten tässä osavaltiossa myöskään katsasteta, joten pahimmillaan autoissa on täysin paljaat renkaat, puskurit puuttuvat ja sivupeilit on liitetty autoon ilmastointiteipillä. Poliisit saattavat pysäyttää tuollaiset autot, mutta yleensä he eivät niin tee.

Onneksi paikalliset ymmärtävät ajaa hiljaa ja varovasti - muutamaa pakollista ääliötä lukuunottamatta tietenkin. On silti melko jäätävä tunne ajella teillä, joita ei parhaimpinakaan päiviä aurata kunnolla, ilman talvirenkaita, älyttömän kokoisten 4x4 pickuppien ja muiden tankkeja muistuttavien kulkuvälineiden keskellä omassa Hondassamme. Suomesta tutut tiekarhut ovat täällä tuntematon käsite, ja suurin osa teiden kunnossapidosta hoituu noilla edelläkin mainituilla pickupeilla, joiden eteen on liitetty aura. Suolaa täällä kuitenkin käytetään melko reippaasti pienilläkin teillä, joten jos pakkanen ei ole kova lumet sulavat nopeasti harmaaksi sohjoksi. 

No, minä lähden nyt angstaamaan Katatonian tahtiin ulos lumitöihin. Postailen viikonlopun aikana kuvia tekemistäni koruista yms. 






27. tammikuuta 2011

Laukkuja, laukkuja, laukkuja

No niin, aloitetaanpa sitten tämä varsinainen bloggaaminen. Jännää!

Olen viime vuosien aikana tehnyt melkoisen määrän tavaraa, joten ihan kaikkea en täällä viitsi esitellä. Valitsin esineistä vain ne mieluisimmat, ja päätin aloittaa laukuista. Niitä kun ei koskaan ole liikaa.

 
Nämä kirjekuorilaukut tein siksi, etten koskaan löytänyt mieluista kaupoista, tai jos löysin niin ne olivat joko liian hintavia tai huonosti tehty. Pidän siitä, että laukun suhteellisen yksinkertaisen kuoren alla on jotakin yllättävää, minun laukkujeni tapauksessa yleensä värikäs vuori tai pieni pussukka, johon voi piilottaa vaikka avaimet. 

Joskus haluan laukkuhin jotakin erityistä, kuten vaikka virkatun yksityiskohdan tai ison soljen. Silloin haen materiaaleja kirpputoreilta keräämistäni aarteista, joita olen tallettanut laatikoihin pitkin työtilaani. Niiden kaivelu on jo itsessään oikein mukavaa puuhaa.

                                                        
Ruskean laukun tein ompelutarvikkeille. Kävin mieheni äidin kanssa hetken aikaa ompelutunneilla 86-vuotiaan romanialaisnaisen luona, joten matkaan piti pakata ompelusakset, tarvittavat langat, musliinikankaat jne. Laukun piti siis olla tilava ja kestävä. Opettajamme kuitenkin lopetti tunnit harmillisesti muutama kuukausi sitten. En usko että olisin oppinut vaatteiden tekemistä keneltäkään paremmin, sillä hän on valmistunut useista muotikouluista sekä täällä että Romaniassa ja on mestariräätäli.

Suurin laukuista, harmaa mammutti, on vielä kesken, sillä en ole saanut tilattua magneettilukkoja pitämään sitä kiinni. Tulen luultavasti käyttämään sitä lentolaukkuna, sillä puolet omaisuudestani mahtuu siihen vaivatta ;-)






26. tammikuuta 2011

Uusi vuosi, uusi blogi

Tämä leijona vartioi kotini ovea, ja se toivottaa vierailijat tervetulleeksi myös tähän blogiin. Ystävieni pyynnöistä johtuen päätin viimein aloittaa urakan, joka on jo monelle heistä tuttua touhua.

Muutin Yhdysvaltoihin jo kaksi vuotta sitten, ja vaikka vakaa aikomukseni oli aloittaa jotakin tämänkaltaista jo silloin, unohdin koko jutun pitkäksi aikaa. Arkielämän rutiinit veivät mennessään ja vaikka uudessa maassa sattuu ja tapahtuu kaikenlaista, niistä kirjoittaminen tuntui toissijaiselta elämisen rinnalla. Olen kuitenkin aina tehnyt paljon asioita käsilläni: koruja, vaatteita, laukkuja, maalauksia ja kaikkea sisustamiseen liittyvää. Minusta alkoi tuntua, että haluaisin arkistoida omia tekemisiäni jollakin tavoin, ja koska kaukaiset ystäväni ovat usein uteliaita touhujeni suhteen, ajattelin että blogi olisi siihen oiva keino.

Tarkoitukseni ei missään tapauksessa ole päivittää blogia joka päivä tai edes välttämättä joka viikko, vaan vain silloin kun siltä tuntuu. Suurin osa kirjoituksista on luultavasti ajatuksenvirtaa lähentelevää pohtimista uuden asuinmaani arjesta ja asioista, joita täällä tapahtuu sekä mediassa että omassa elämässäni, mutta perheenijäseneni jätän blogin ulkopuolelle heidän omasta pyynnöstään.

Aloitan "varsinaiset" postaukset kunhan saan valokuvattua edes osan siitä tuotannosta, jotka kätöseni ovat saaneet aikaan viimeisen kahden vuoden aikana. Niistä on hyvä aloittaa.

Tervetuloa lukemaan blogiani!


ps. Olen uusi tässä hommassa, joten jos tekstin koko on liian pieni/liian iso, kuvat eivät näy tai ovat liian isoja/pieniä, niin vinkatkaahan että saan asiat sujumaan hyvin.